perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pihalla

Harmony ja varsansa pääsivät ulkoilemaan ensimmäistä kertaa vajaan viikon ikäisenä.

torstai 18. huhtikuuta 2013

KESKIVIIKKO 17.4.2013

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Se on nyt käynyt toteen ja näyttänyt monet puolensa. Loppuvuosi, sydäntalvi ja alkukevät on sitten hurahtanut ihmetellessä ja pähkäillessä Harmonyn kasvavaa mahaa ja hellyyden kipeää olemusta. Vaikea tietää pitääkö olla huolissaan ja kuvittelemmeko jo olemattomia. Kuinka kauan tätä piinaa kestää...?

Tänään juuri tällä hetkellä on helppo hymyillä ja olla onnellinen. Monta kiveä voi olla edessä, pitää yrittää kierellä ja toivoa ettei kompastu niihin.
Jotain on jo ihan varmaa, Harmony OLI kantavana ja ON vajaan vuorokauden ikäisen hurmaavan ruunikon oripojan tyytyväinen äiti. Poika on täydellinen kopio isästään sukkiaan myöten. Luonne vaikuttaa määrätietoiselta, vilkkaalta sekä epäilemättä täydelliseltä sydämen murskaajalta.

Synnytys oli nopea ja täysin ennalta arvaamaton. Harmony hoiti osuutensa ihailtavalla tavalla jättäen apujoukoille ainoastaan jääräpäisen "minä ite, mutta ohjekirja puuttuu tyypin" imemisen saloihin perehdyttämisen. Lukemattomien yritysten, erehdysten ja haparointien jälkeen maitobaarin salat ovat avautuneet.
Edelleen: "Elämässä on monta pientä ihmeellistä asiaa joka hämmastyttää kummastuttaa pientä kulkijaa".